Sinäkin Liike Nyt!

Se ei tullut minulle yllätyksenä, että Tunnin Juna Turun ja Helsingin välillä ei löytynyt demareiden puheenjohtaja Antti Rinteen listalta tärkeimpinä ratahankkeina. Olen todella pettynyt, että salolainen Liike Nytin ehdokas Mika Nummenpalo kyseenalaistaa koko hankkeen päivän Salon Seudun Sanomien uutisessa. Meillä Varsinais-Suomessa ei ole varaa tällaiseen sekavaan viestintään tärkeimmän Infra-hankkeemme kanssa. Koska Nummenpalo kyseenalaistaa lähes kaiken hankkeeseen liittyvän, niin minun täytyy korjata väitteitä. Se, että Nummenpalo itse ei usko asiantuntijoiden lausuntoihin, on harmi. Haluan sanoa tämän asian nyt ihan suoraan. Jos haluamme tunnin junan toteutuvan, niin tarvitsemme yhtenäisen viestin Varsinais-Suomesta.

Mikäli asia on Kokoomuksesta kiinni, niin tulevalla vaalikaudella aloitetaan nopean junayhteyden rakentaminen Turun ja Helsingin välille. Tunnin juna tuo Varsinais-Suomeen työpaikkoja ja osaamista, laajentaa työssäkäyntialuetta, vauhdittaa koko Suomen talouskasvua ja hillitsee ilmaston lämpenemistä.

Seuraavassa hieman tutkittuja faktoja Tunnin Junaan liittyen: Yhteyttä varten rakennetaan kokonaan uusi oikorata Espoosta Lohjan kautta Saloon. Lisäksi nopea yhteys sisältää Espoon kaupunkiradan, Salo–Turku-kaksoisraiteen sekä Turun ratapiha-alueet. Tunnin junan arvioidaan maksavan kokonaisuudessaan noin kaksi miljardia euroa. Suomessa suurten infrahankkeiden rahoituksesta on vastannut valtio. Koska Tunnin juna on osa EU:n TEN-T ydinverkkokäytävää, hankkeelle on mahdollista saada merkittävää rahoitusta EU:lta. Tämä erottaa Tunnin junan monista muista ratahankkeista. Aikomuksena on ollut perustaa myös hankeyhtiö, joka nopeuttaisi ratahanketta. Tämä asia jää tulevalle hallituskaudelle. Tunnin juna parantaa työvoiman liikkuvuutta muodostaen 1,5 miljoonan suomalaisen työssäkäyntialueen, mikä tuo kasvua ja elinvoimaa radan varrelle. Tämä paitsi tukee työssäkäyntiä, saa myös aikaan merkittävästi investointeja esimerkiksi asuntorakentamiseen. Tutkimusten mukaan uusi yhteys maksaisi itsensä takaisin 20 vuodessa. Suuret investoinnit liikenneyhteyksiin saavat aikaan myös ennakoimattomia hyötyjä, kun päälle tulevat väestönkasvun tuomat kerrannaisvaikutukset.

Matka nopeutuu merkittävästi

Alkuvaiheessa matka-aika lyhenee yli puolella tunnilla. Kun kalusto saadaan vastaamaan uuden radan mahdollistamaa maksiminopeutta, matka-aika lyhenee miltei tunnilla ja on pääteasemien välillä arviolta 75 minuuttia. Turun Kupittaalta Helsingin Pasilaan pääsee tasan tunnissa. Tunnin juna kulkee Turusta Salon kautta Lohjalle, Espooseen ja Helsinkiin. Kaksoisraide lisää kapasiteettia, jolloin radalla voi liikennöidä myös paikallisjunaliikenne. Paikallisjunat pysähtyisivät myös muilla väliasemilla.

Teen jatkuvasti töitä myös Salon paikallispolitiikassa ja Tunnin Junalla on valtava merkitys Salon tulevaisuudelle. Tämä hanke tullaan viemään läpi yhteistyöllä yli puoluerajojen.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *