Markon tarina

”Jokaisella on oma mielenkiintoinen tarinansa kerrottavanaan. Tervetuloa tutustumaan minun tarinaani.”

Minä

Nimi: Marko Tapio

Syntynyt: 1967

Perheeni: avovaimo Riitta ja neljä lasta

Herkkuruokani: makaronilaatikko

Idolini: Sauli Niinistö ja sotaveteraanit

Erityistaitoni: Kaikenlainen nikkarointi ja rakentaminen

Lyhyt elämäkerta

Onnellinen lapsuus

Synnyin perheemme esikoisena Salon sairaalassa 11.1.1967. Myöhemmin sain kaksi nuorempaa veljeä, Mikan ja Mikon. Elämäni ensimmäiset vuodet perheemme asui Salon Rappulassa kokoomuspoliitikko Veiki Sauran ”vintillä”. Vuonna 1974 muutimme omakotitaloon Pertteliin, jossa vanhempani edelleen asuvat.

Isäni työskenteli lähes koko ikänsä esimiehenä pertteliläisessä Talmun tehtaassa ja äitini puolestaan ompelijana. Tätä nykyä molemmat ovat onnellisesti eläkkeellä ja viettävät talvet Espanjassa.

Lapsuusmuistoni löytyvät Perttelistä. Kavereiden kanssa rakensimme majoja sekä urheilimme vuoden ympäri: yleisurheilua, jalkapalloa, jääkiekkoa…

Tuplainsinööri

Koulutieni kävin Perttelissä ja Salossa. Tämän jälkeen seurasi armeijapalvelus, josta kotiuduin merivoimien pioneerialiupseerina. Seuraavaksi muutin Kotkaan opiskelemaan koneautomaatioinsinööriksi, josta valmistuin vuonna 1991 keskelle syvintä lamaa. Rakennusalalta töitä kuitenkin löytyi ja se innosti vielä kerran koulunpenkille. Opiskelin töiden ohessa ja vuonna 1997 valmistuin rakennusinsinööriksi. Leikkimielisesti voisikin sanoa, en ole diplomi-insinööri vaan tuplainsinööri!

Ikuinen yrittäjä

Vuonna 1991 minulla oli taskussa insinöörin paperit, mutta Suomessa lama ja ennen näkemätön työttömyys. Mitä tehdä? Ryhdyin yrittäjäksi. Ensimmäisenä perustin keittiöremontointiin keskittyvän yrityksen. Seuraavaksi avasimme Kotkan ensimmäisen kebab-ravintolan, joka myytiin jo seuraavana vuonna eteenpäin. Seuraavat vuodet toimin provisiopalkkaisena kaupparatsuna ja tein rakennusurakoita Kotkassa. Vuonna 2000 perustin rakennusten perustuksien rakentamiseen erikoistuneen yrityksen, jonka luotsaamisessa viimeiset vuodet ovat kuluneet.  

Perhe ja vapaa- aika

Perhe on aina tärkein

Tapasin avovaimoni Riitan kymmenen vuotta sitten ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Riitta on ihana nainen, jonka kanssa yksikään päivä ei ole kulunut ilman hymyä huulilla. 

Meillä on yhteensä neljä lasta. Minulla on tyttö ja poika, 25-vuotias Janita, joka opiskelee Turun kauppakorkeakoulussa sekä kaksi vuotta nuorempi pian tradenomiksi valmistuva Aleksi. Riitalla on kaksi poikaa, Eetu ja Joonas. Eetu valmistuu pian tuotantotalouden insinööriksi Raumalta ja juuri armeijan käynyt Joonas jatkaa kouluttajana Säkylässä.

Olemme Riitan kanssa todella lapsirakkaita ja lapset ovatkin aina tervetulleita maailmalta kotiin. Ja kun yhdessä ollaan, tylsää hetkeä ei löydy. Parasta ovat yhteisen pöydän ääressä käydyt raikkaat keskustelut, joissa aiheet voivat olla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä.

Eetun ja Joonaksen isä kuoli syöpään poikien ollessa pieniä ja siksi olen ollut heille kuin isä. Tämä on myös avannut silmäni pohtimaan, mikä elämässä kuitenkin on tärkeintä. Tärkeintä on aina perhe ja lapset ja siksi onkin suuri onni, että perheemme on hyvin yhtenäinen.

Harrastukset

Lapsesta saakka mielipuuhaani on ollut kaikenlainen käsillä tekeminen, rakentelu ja korjaaminen. Nyt aikuisiällä lapsuudessa rakennetut majat ovat vain vaihtuneet suuremmiksi. Mökillä Kemiössä en malta olla päiväkään ilman jotain askaretta.

Vielä harrastuksista. En malta tässä olla mainitsematta hurahtamistani golfiin 2000-luvun alussa, jolloin lajista muodostui muutamaksi vuodeksi lähes elämäntapa. Peliä harrastavat tietävät kyllä mistä puhun.

Tärkeintä vapaa-ajalla on kuitenkin viettää se hyvässä seurassa. Mökillä ystävien, sukulaisten ja tietysti lasten – oman perheen kanssa.

JCI opetti paljon

Tässä kohtaa moni varmasti ihmettelee, mikä ihmeen JCI. JCI on lyhenne sanoista Junior Chamber International eli suomeksi Nuorkauppakamari. Liityin Nuorkauppakamariin jo opiskeluaikanani Kotkassa ja ei aikaa, kun järjestötoiminta vei koko sydämeni. Voin liioittelematta sanoa, että pidän Nuorkauppakamaria maailman parhaana järjestötoimintana. 

Vuonna 1999 minusta tuli Salon Nuorkauppakamarin jäsen. Silloin Salo oli pieni yhdistys, noin 20 jäsentä. 2000-luvun alussa päätimme kamariystävien kanssa kasvattaa jäsenmäärää ja aktivoida yhdistystä. Laadimme strategian, hajautimme vastuuta, teimme hartiavoimin töitä ja seurasimme tuloksia.

Tämä kannatti. Kamari on kasvanut noin 60 jäsenen yhdistykseksi. Vuonna 2016 Salo valittiin sekä alueensa, Suomen että Euroopan parhaaksi kamariksi. Eikä tässä vielä kaikki, kyseisenä vuonna Salon yhdistys sai Kanadassa myös maailman parhaan kamarin tittelin.

Politiikka

Järjestötoiminnasta politiikkaan

Kuten edeltä käy ilmi, kipinä järjestötoimintaan syttyi Nuorkauppakamarissa. 2000-luvulla lähdin mukaan myös paikalliseen yrittäjäyhdistykseen. Vuonna 2014 minut valittiin Salon yrittäjien puheenjohtajaksi. Puheenjohtajakaudellani ideoimme yrittäjäyhdistyksessä kampanjan, jossa lupasimme jokaiselle 15–17 vuotiaalle salolaiselle nuorelle kesätöitä. Kampanja oli menestys. Työnantajat ottivat hyvin haasteen vastaan, presidenttimme Sauli Niinistö toimi suojelijana ja nuoret olivat tyytyväisiä. Sittemmin kampanja on toteutettu myös muissa kunnissa ympäri maata.

Siirtyminen kunnallispolitiikkaan oli hyvin luonteva jatko yhdistystoiminnalle. Toki tässäkin JCI kavereilla oli oma osuutensa. Keväällä 2017 Nuorkauppakamarin potkiaiset venyivät pitkälle yöhön ja illan tunteina kamariystävät alkoivat kyselemään, olenko lähdössä kunnallisvaaliehdokkaaksi. Olin vakavasti pohtinut asiaa ja kun kannustusta tuli jo ennen vaaleja, päätin lähteä ehdokkaaksi.

Vaalit onnistuvat ja minut valittiin Salon kaupunginvaltuustoon. Mukavan vaalituloksen ansiosta sain itselleni mieluisia luottamustoimia. Kaupunginhallituksen lisäksi olen jäsenenä kaupungin kehityslautakunnassa ja maapoliittisessa työryhmässä.