Blogi

Tunnin juna tänne ja nyt!

Eduskuntavaaliehdokas Marko Tapiolta selkeä viesti tunnin junan puolesta Tunnin juna- hanke on Varsinais- Suomen tärkein elinkeinopoliittinen hanke tuleville vuosille. Olen suruissani seurannut viime viikkoina poliittisia ulostuloja, joissa tämä yhteinen viesti …

Kaupungin keskustaa kehitettävä

Marko Tapio on Salon kaupunginhallituksen jäsen ja tähtää kevään eduskuntavaaleissa kansanedustajaksi Salon kaupungin keskustan uudistaminen on tarpeen. Maanantaina hyväksytty katuympäristöllinen yleissuunnitelma pitää sisällään lukuisia kannatettavia elementtejä keskustan julkisivun ja viihtyvyyden …

Tulevaisuuden Rakentaja

Ensi keväänä järjestetään Suomen 38. eduskuntavaalit. Kuluvalla vaalikaudella on saatu kansakunnan kurssi käännettyä. Kipeitäkin ratkaisuja on jouduttu tekemään, mutta tuloksena on 110 000 uutta työpaikkaa ja valtion velan saaminen hallintaan.  Tämä …

Uudet kotisivut avattu!

Politiikan vuosi on ollut värikäs lähdettyäni mukaan ehdokkaaksi kuntavaaleihin Salon kokoomuksen listoille. Tulin valituksi kaupunginvaltuutetuksi ja sen jälkeen kaupunginhallitukseen. Ihmisten tuki ja kannustus saivat minut pohtimaan myös kansanedustajaehdokkaaksi ryhtymistä. Perusteellisen …